tiistai 10. toukokuuta 2011

Tunisian tilanne keväällä 2011 + Libya



Halusin kirjoittaa aiheesta, sillä se on varmasti monen Tunisian-matkaa suunnittelevan mielessä.

Tunisian ex-presidentti Zine el-Abidine Ben Ali käytännössä pakotettiin luopumaan vallasta tammikuussa 2011. Virallisesti hänen toimivaltansa päättyi 14.01.2011. Presidentti ja hänen perheensä käytti väärin valtaa hyväkseen, kirjaimellisesti ryöstämällä kansalaisilta varoja oman elintasonsa kasvattamiseksi. Erityisesti Ben Alin vaimo Leila oli kansalaisten vihan kohteena hulppean elämäntyylinsä vuoksi. Samaan aikaan nuorisotyöttömyys ja kansalaisten tyytymättömyys yleistyi kovaa vauhtia.

Vallankumous tapahtui suhteellisen rajusti. Mielenosoituksia oli pitkin maata, mutta lähinnä isoissa kaupungeissa. Missään tapauksessa viha ei kohdistunut turisteihin, sillä he ovat ykkösenä valtion elinkeinoista. Ben Alin ja hänen perheensä omaisuuteen kohdistui ilkivaltaa ja esimerkiksi suurin osa rakennuksista hävitettiin polttamalla maantasalle. Presidenttiä kuvaavat julisteet revittiin alas selvänä merkkinä siitä, että hänen on luovuttava vallasta. Niinhän siinä sitten kävikin, että pressa lähti pakoon, muistaakseni Saudi-Arabiann. Eurooppaan hänellä ei ollut asiaa..

Myös presidentin puolella olleiden virkamiesten lähtöä vaadittiin voimakkaasti ja sen takia mielenosoituksia vielä oli paikoitellen. Olin Itse Tunisiassa 24.02 - 10.03.2011 ja en törmännyt Soussessa enkä Tunisissa (pääkaupunki) yhteenkään levottomuuteen. Toki ihmiset olivat epätietoisuuden vallassa ja armeija oli pitämässä huolta turvallisuudesta. Armeijaa näki eri toten pääkaupungissa. Poliisilla ei oikein ollut enää auktoriteettia. Meitä hieman nauratti kahvilassa istuessamme, kun viereisellä kadulla ajettiin kolari ja paikalle saapui pari poliisia armeijatyyppi mukanaan. Tyyppi oli varusteltu aika isolla pyssyllä. Muutoin emme huomanneet maassa mitään pelottavaa, vaikka poliittinen tilanne olikin levoton. Päinvastoin saimme helpottuneita katseita liikkuessamme varsinkin pääakaupungin kaduilla, sillä porukka toivoi turistien tulevan pian takaisin.

Siksi sanonkin, että älkää uskoko mediaa joka asiassa, sillä kaikkihan me tiedämme, että media värittää tarkoituksella uutisia. Sen tärkein tehtävä on saada ihmiset huomioimaan uutiset ja tuomaan sitä kautta lisää rahallista hyötyä medialle. Toki matkustamisessakin voi pitää järken päässä, on tyhmää hakeutua tilanteisiin, joissa on oikeasti vaarallista. Mutta esimerkiksi tällä hetkellä Tunisian tilanne on ok, ainakin meidän turistien kannalta, joten rohkeasti vain tutustumaan maahan. Matkatoimistot eivät tee siksi matkoja, koska suomalaisilla on tapana panikoida niin helposti. Olemme tottuneet liian turvalliseen. Omatoimimatkoja on suhtkot helppo toteuttaa Tunisiaan.. Ei muuta kuin lentoja kattelemaan. Vinkkejä saa kysellä :)

Myöskään Libyan tilanne ei sinällään vaikuta Tunisian turismiin. Jonkin verran pakolaisvirtaa on ollut Etelä-Tunisiaan, mutta valtiot ovat kavereita keskenään, vaikka Gaddafi sekopää onkin. Tämän viikon tilannepäivityksen mukaan turismisesonki on hyvää vauhtia alkamassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti