tiistai 17. toukokuuta 2011

Kun lentomaksu kassaan kilahtaa, ilmastonmuutos kaikkoaa?

Hölmö kuva.. Visio vuodesta 2093. Ihan jännä artikkeli sinällään.





Täytynee myöntää, että matkustaminen ja erityisesti lentäminen herättää minussa omantunnontuskia. Eikä ihan syystäkään, sillä lentoliikenne on yksi suurimmista päästöjen tuottajista. Nykyään lentoyhtiöt mainostavat, että osa lentojen hinnoista käytetään haittojen paikkaamiseen, mutta miten asia todella on? Voiko matkustelija puhdistaa omantuntonsa käyttämällä niin sanottuja vihreitä matkanjärjestäjiä?


Ekologisuus on kieltämättä trendi-ilmiö, jota käytetään tehokkaasti markkinointikeinona. Löytyy hotelleja, lentoyhtiöitä, lentokenttiä, junia, ravintoloita ynnä muuta mahdollista. En kiellä, etteikö osa olisi ihan puhtaasti oikealla asialla, mutta joukkoon mahtuu varmasti monenlaista vedättäjää. Onko esimerkiksi lentoyhtiöiden "vihreitä toimia" oikeasti tutkittu? Onko niistä mitään hyötyä loppupeleissä? On yrityksiä, jotka pyrkivät korjaamaan tuottamiaan päästöjä. Keino siihen on esimerkiksi istuttaa tietty määrä puita, sillä metsät toimivat hiilinieluina. Ilmastonmuutos on kuitenkin etenevä asia, joten emme voi taata, etteikö asia käänny päälaelleen.  On mahdollista, että metsät eivät kykene tulevaisuudessa sitomaan enää hiilidioksidia, vaan toimivat sen lähteenä. Kun ilmasto lämpenee, se vaikuttaa maaperän hajotustoimintaan ja sitä kautta metsien kykyyn sitoa hiilidioksidia. Toki nuoret metsät ovat istutusten myötä hyvinkin sitomuskykyisiä, mutta lämpeneminen on suhteellisen nopeaa.

Seison niiden tutkijoiden rinnalla, jotka painottavat lentoyhtiöiden kannattavuutta panostaa ympäristöystävällisen teknologian kehittämiseen. Tarkoituksena on kuitenkin poistaa ongelmat mahdollisimman pian, eikä korjata jo tapahtuneita vahinkoja. Kyseenalaista on myös se, että kehittäminen ei ole halpaa puuhaa. Ei ole loogista, että yksittäisten ihmisten sijoittamat lentomaksut ympäristön suojeluun riittäisivät todella. Pitäisi panostaa tiedonlevittämiseen ja saarnaamiseen.

Pääsemme siis siihen jokaista kunnollista, järjellä varustettua matkustajaa painavaan asiaan -lentämistä tulisi välttää kaikin keinoin. Enkä tarkoita nyt sitä, että junalla pitäisi mennä Uuteen-Seelantiin, vaan sitä, että turhia menoja tulisi karsia. Ihmisillä on ensinnäkin liian kiire joka paikkaan ja alimman riman kautta meneminen houkuttaa todella. Illaksi kotiin, kuten Finnair tuumaa. Ongelma on meidän omassa asenteessamme ja siinä, että suurin osa maapallon kansalaisista ei ymmärrä tai suostu ymmärtään, kuinka tärkeää olisi suojella ympäristöä. Ajattelemme helposti, että lennänpä nyt työmatkalle Helsinkiin viikoksi, kun kerran kaikki muutkin niin tekevät. Jos jokainen ajattelee noin, ei kukaan älyä käyttää esimerkiksi junaa tai kimppakyytejä. Eikä kyse ole pelkästään omantunnon puhdistamisesta vaan ekologisuudesta. Ne kumpikin liittyvät ihmisen hyvinvointiin suoranaisesti.

Entä sitten nämä hotellit ja niin edelleen? Ainakin kierrätyksessä me suomalaiset olemme jollakin tasolla fiksuja, oli sen motiivi sitten mikä tahansa. Yritysten pitäisi tsempata kuitenkin vielä enemmän. Ei meidän tarvitse välttämättä mukavuudesta kärsiä, vaikka olemmekin säästäväisiä ja ajattelemme omaa palloamme. Kaikkeen tottuu ja ekologisuudesta tulee osa elämää, kun vain antaa sille mahdollisuuden.

Tässäpä sitte tällaisia ajatuksia tälle illalle.. Varmasti tulen vielä jatkamaan aiheesta, kunhan taas hermostun tyhjänpäiväisyyksistä, mitä meille tyrkytetään :D



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti